7.2.2020 16:00
Galaxy

SEURAN TERVEHDYS - VUOSI 2020

Hei kaikki FSC:set,

kausi 2020 on käynnistynyt ja innolla joukkueemme harjoittelevat kovaa vauhtia kohti keväällä pidettäviä kilpailuja. Joukkueet ovat päässeet tutustumaan mahdollisesti uusiin valmentajiin ja joukkuetovereihin. Alkuvuoden treeneissä eritoten panostetaan joukkuehengen rakentamiseen ja perustekniikoiden harjoittamiseen. Viime vuosi huipentui Cheerleading SM-kisoihin, josta junioreiden edustusjoukkueemme Brilliance nappasi pronssia. Isot onnittelut tästä vielä joukkueelle sekä valmentajille. Tänä vuonna seuran yhtenä tärkeänä tavoitteena kasvattaa eritoten minijoukkueidemme taitotasoa. Tämä tapahtuu yhtenäistämällä tekniikkataitoja ja tekemällä yhteistyötä eri joukkueiden välillä. Perustamme kevään aikana valmentajien kesken miniklinikan, jossa yhtenäistämme toimintatapoja ja jaamme osaamista.

Vuonna 2020 seurassamme on 9 joukkuetta, mikroista junioreihin saakka. FSC:ssä on toimii edelleen harraste- ja kilpajoukkueet. Harrastejoukkueita ovat Tähdenlennot, Big Bang ja Galaxy. Kilpajoukkueita ovat Twilight, MiniLights, Sunbeams, Twinkling Little Stars, Interstellar sekä Brilliance.

Olemme myös startanneet hallitus- ja seuratyön vauhdikkaasti ja panostamme eritoten tänä vuonna valmentajien osaamisen kasvattamiseen mm. koulutuksien keinoin. Tulemme tekemään varainhankintaa ja etsimme aktiivisesti sponsoreita tukemaan meidän toimintaamme, jotta voimme hankkia mm. akrobatiaharjoitteluun liittyviä apuvälineitä sekä uusia kisa-asuja. Jos olette kiinnostuneita sponsoroimaan seuraamme, ole rohkeasti yhteydessä.

Alkuvuonna on myös hyvä muistuttaa mieliin tärkeitä perusasioita tulevasta kaudesta:

  • LISENSSIT. FSC:n urheilijoiden tulee ostaa lisenssi viimeistään 13.2. mennessä. Suomen Cheerleadingliiton kilpailutoiminnan kattava lisenssi on pakollinen kaikille kilpailutoimintaan osallistuville harrastajille. Ostaessaan lisenssin urheilija sitoutuu noudattamaan Suomen Cheerleadingliiton kilpailusääntöjä ja kurinpitomääräyksiä. SCL tarjoaa myös harrastevakuutusta sellaisille cheerleadingin harrastajille, jotka eivät osallistu kilpailutoimintaan. Harrastevakuutus ei sisällä kilpailulupaa. Vuoden 2020 aikana lisenssikausi muuttuu tulevaa kilpailujärjestelmän uudistusta tukevaksi. Uusi voimaantuleva lisenssikausi on 1.8.-31.7., aikaisemman kalenterivuoden sijaan. Lisenssikauden muutos tarkoittaa, että vuonna 2020 on kaksi lisenssikautta; kausi 1 2.1.-31.7.2020 ja kausi 2 1.8.2020-31.7.2021.
  • KILPAJOUKKUEESSA URHEILEVA: Jos lapsesi urheilee kilpailevassa joukkueessa, tulee lapsella olla A-, B-, ja C-lisenssi (kilpailulupa + vakuutus), jos hankit lapsellesi vakuutuksettoman kilpalisenssin (ei vakuutusta), on huoltajan vastuulla tarkistaa, että oma vakuutusyhtiö korvaa vahingot, jotka tapahtuvat cheerleading-lajin sisällä.
  • HARRASTEJOUKKUEESSA URHEILEVA: Jos lapsesi urheilee FSC:n harrastejoukkueessa, tulee lapselle hankkia harrastevakuutus. Tämä pitää sisällään OP Vakuutus Oy:n Sporttiturva-vakuutuksen, joka vakuuttaa vakuutuksen ostaneen harrastajan cheerleadingiin liittyvän tapaturman varalta jäsenseuran ohjatuissa lajiharjoituksissa ja leiritoiminnassa. Harrastevakuutus ei oikeuta osallistumaan kilpailutoimintaan. HUOM! jollet hanki harrastevakuutusta tämän kautta, on huoltajan vastuulla tarkistaa, että oma vakuutusyhtiö korvaa vahingot, jotka tapahtuvat cheerleading-lajin sisällä.
  • Lisenssin ostaessasi saat lisenssinumeron, joka on hyvä lisätä lapsen MyClub profiiliin, jotta se on siellä valmiina valmentajia varten.
  • Lisenssit saa ostettua täältä: https://scl.fi/harrastajalle/lisenssit/
  • TREENISÄÄNNÖT. Näin vuoden alkuun hyvä muistuttaa miten treeneissä toimitaan:

-Poissaoloista ilmoitetaan mahdollisimman aikaisin. Kilpailevassa joukkueessa poissaolot voivat vaikuttaa urheilijan valintaan kisakokoonpanoon. Joukkueessa on monta urheilijaa joista vain 24 voi kisata/kisat.
-Treeneihin tullaan ajoissa (myöhästymisistä ilmoitetaan valmentajalle) treenivalmiudessa, cheerkengät jalassa, hiukset kiinni, vesipullo valmiiksi täytettynä, ei korvakoruja taikka muita koruja.
-Kunnioitus joukkuekavereita ja valmentajia kohtaan. FSC-seurana ei hyväksy minkäänlaista kiusaamista.
-Jokainen vastuussa omalla toiminnallaan siitä, että joukkuehenki on hyvä.
-Eritoten kilpailevassa joukkueessa on huolehdittava urheilijan ravitsemuksesta kotona sekä samoin unen ja levon määrästä. Valmentajilta saa tarvittaessa vinkkejä ja neuvoja.
-Jokaisen vanhemman täytyy kirjautua ja aktivoida myClubkäyttöönsä. Pääasiallinen tiedotus tapahtuu myClubtiedotteilla ja sitä kautta lähetetyillä sähköposteilla. Sähköpostit eivät tule perille mikäli myClub ei ole aktivoituna. Muut kommunikointi reitit; facebook, vanhempien WhatsApp ryhmä.

  • KOKONHALLIN PARKKIALUE.
    -Olemme saaneet viestin Kokonhallin vahtimestareilta liittyen lapsen vientiin ja noutoon Kokonhallillta. Tällä hetkellä Kokonhallien ulko-ovien edusta ruuhkautuu autoista vaarallisesti, sillä liian moni jää autonsa kanssa odottamaan suoraan ulko-ovien eteen. Jatkossa on suotavaa, että auto jätetään turvallisesti parkkipaikoille ja sovitaan mistä haettava otetaan kyytiin.
  • TÄRKEITÄ PÄIVÄMÄÄRIÄ.
    -23.5.2020 järjestetään seuran kevätnäytös Kokonhallilla, liput tulevat myyntiin huhtikuussa.

Hyvää treeni-intoa!

Parhain terveisin,
FSC Hallitus